?

But if you love someone and you break up, where does the love go?

Ei katumus vaan muisto, tuskasta joka ei toistu..

Okei, vähän katumusta.
Ehkä vähän enemmänkin kuin  vähän.
Itse asiassa aika paljon..

what made you think i ever gave a fuck?

Teen saman virheen monta kertaa ollakseni varma.

 Joka kerta sitä löytää itsensä samasta pisteestä, kerta toisensa jälkeen.

 Tyhmä pää, mikset ikinä opi.. 

Tai oikeastaan sydän, pumppaisit vaan verta etkä tuottaisi näitä hirveitä

 tuntemuksia joita luulin ettei minulla enää olekkaan. 

"Sinä et välittäny hänestä.

Et halunnut vain olla yksin. tai ehkä hän

oli vain hyvä egollesi, tai ehkä hän 

sai sinun olosi paremmaksi 

kaiken pahan keskellä,

mutta sinä et välittänyt hänestä

koska sinä et tuhoa ihmisiä keistä 

sinä välität''

Kylmä ihminen, hah.

you will see

Terveisiä sinne taivaaseen.

Muistatko kun luvattiin että yritetään vielä vaikka kaikki muu ois mennyt?
Muistatko kun luvattiin pysyä vahvana viimeiseen hengenvetoon asti?

Mulla ei enää koskaan tuu tilaisuutta että voisin sanoa sulle niin paljon asioita.
Olis ollut niin paljon sanottavaa ja kerrottavaa.

Sä sait nyt sun tuskan loppumaan ja sait rauhan täältä paskasta maailmasta.

Mä Tuun aina muistamaan sut "i-di-oot-ti" <3

En ikinä unohda kuinka sä olit aina mun tukena kun kaikki muut oli lähteny. Kuinka sanoit että me vittu yritetään vielä rystyset valkoisena. Ja kun olin paskassa kierteessä ni sä nostit mut sieltä ylös, sanoit että lopeta pelkääminen ja elä.

Mulla jää sua aivan helvetin iso ikävä.
Muistoja ei kukaan voi viedä multa pois.

Tiedän että haluaisit ettei me sureta, että oot päässy parempaan paikkaan. Että sun tuska on vihdoin loppu.

"Ethän pelkää pimeää, siel on monta kynttilää, ja viimein sun matkaan, ei pääse saattajatkaan."

Lepää rauhassa ystävä.

tekemällä musta ei saa mitään parempaa

Stressaavaa, koitan pitää kynsin ja hampain kiinni kaikesta jotta saisin pidettyä 

elämääni hallinnassa, että se  pysyisi raiteillaan.

Silti tunnen vain tyhjää ja tuntuu kuin asiat lipuisivat silmieni ohi aivan räpäyksessä.

Haluaisin niin kovasti vain humalaan jotta voisin sammua ja nukkua kuin en tietäisi

tästä päivästä yhtään mitään.

Mutta ei, mä en tahdo alkaa hukuttamaan paskaa oloani alkoholiin.

Mä en tahdo että musta tulee samanlainen kuin mun vanhemmista.

Ja humalassa ollessani minulla lähtee kontrolli muutenkin helpommin käsistä.

Musta tulee samanlainen aggressiivinen sekopää kuin äidistäni.

Ja muutenkaan kun en oikein osaa tuntea katumusta teoistani.

Ja sit tää kun kaverisuhteita menee poikki ja koitat rakentaa

niitä uudestaan ja koitat rakentaa luottamuksen särkyneiden lupausten

ja tyhjien sanojen ja valheiden jälkeen.

Helpommin sanottu kuin tehty. 

Ja se kun sut on kerran jätetty niin sitä pelkää aina että se tapahtuu uudestaan.

Mä kun tahdon uskoa ihmisistä kaikkea hyvää ja nään niissä sitä mitä itse haluan niissä näkevän,

en aina sitä totuutta. 

Ja kaks oikeudenkäyntiä edessä, sieltä varmaan napsahtaa ehdonalainen mutta oma moka.

Pahoilla tytöillä  on aina hauskempaa.

Ja näin huomaan jälkeen kerran vähemmän ihanan maanisdepressivyyteni tulevan esiin.

Helpompi rikkoa kuin rakentaa.

"ja mä lupasin vaikka mitä tapahtuis ni koskaan en enää rakastu"

Se sua silmiin katsoo, kysyy mitä sulle kuuluu, eikä päästä irti, miltä susta oikeesti tuntuu..

Semmonen fiilis taas että tekis mieli jäädä vaan sängyn pohjalle makaamaan,

eikä nousta sieltä ylös. Olla piilossa vaan kaikelta, ihan rauhassa.

En tiedä miksi olen tässä tunteiden pyörremyrskyssä jälleen kerran, 

koitan keräillä ajatuksia kasaan päässäni mutta ainakun jotain vähän järkevää pilkahtaisi päähäni,

se katoaa saman tien kuin tuhka tuuleen. 

Voi kumpa omistaisin siivet. Voisin lähteä karkuun johonkin paikkaan missä voisin keräillä itseni kasaan.

Edes jotenkin. 

Ja tunteet kun rakastaa, mutta samalla vihaa aivan äärettömästi.

Puhdasta rakkauden tunnetta ei kai olekaan, mulla se viha ja katkeruus on aina niin suurta.

Tahtoisin kovasti heittäytyä vain tilanteisiin ja antaa mennä mutta ei, ei vaan onnistu.

Katson peiliin ja huudan mikä helvetti sua vaivaa?!

Oon kadottanut mun elämän tarinan päähenkilön, itseni.

Enkä mä tiedä miten mä löydän sen taas.

Jos se todellinen minä onkin oikeasti kadonnut johonkin mistä sitä en voi enää koskaan löytää.

Mitä mä sitten teen?

Niinkuin pieni lapsi joka on laitettu yksin suureen kaupunkiin,

joka ei vaan löydä kotiin. 

Ja loppujen lopuksi väsyneenä se käpertyy vain jonnekkin pieneen koloon nukkumaan

jotta tuntuisi turvalliselta. 

Jotta ei tarvisi pelätä.

Ja miten mä voin antaa kenellekään ihmiselle yhtään mitään, ystävyyttä, kaveruutta tai rakkautta

jos en itse edes tunne itseäni. Ja rakkaus ainoastaan satuttaa.

En edes kutsuisi sitä rakkaudeksi, rakkauden pitäisi olla hyvää ja kaunista,

mutta kuinka se aina elämässäni muuntuuu rumaksi ja hirveäksi? 

Enkö osaa käsitellä vaan sitä vai muutanko minä sen itse automaattisesti niin hirveäksi?

Ja koska en halua tuntea itseäni petetyksi, kerta toisensa jälkeen aina niin loppujen lopuksi käy.

Sitä aina pelkää menettävänsä niitä joita rakastaa. Ja maailmassa ei ole hirveämpää tunnetta kuin se.

Ei ole olemassa mitään prinsessasatuja mitä äiti meille pienenä kirjoista luki.

Maailma on julma ja täällä täytyy vain koittaa pärjätä. 

Catch my breath

Korkokengät, vaaleanpunainen pitkä neule , mustat legginssit, hiukset nutturalla.

Tässä mä Istun mut mä en oo oikeesti täällä. Mun ajatukset liitelee jossain omassa ihmemaassa, pois tästä todellisuudesta. Mun omassa ihme maassa missä oon nii onnellinen ja kukaan ei koskaan satuta ketään ja särkyneistä sydämistä ja petetyistä lupauksista ei oo tietoakaan.

Herättävä läpsäys vasempaan poskeen ja palautus maanpinnalle. Taas yks tappavan tylsä tiistai tässä betonineliössä.

Suhde elämä potkii päähän, jossa pyörin
niinkuin jossain helvetin oravanpyörässä.
Se on sitä joo ei emmä tiiä no katellaa.
Toisena päivänä mä lennän niin pilvissä että oikein oksettaa ja sit ne taas romahtaa ja jäljellä on romuttuneita unelmia. Ehkä mun ois pitäny tottua jo tähän. Ehkä mun pitäis olla viisas ja päästää irti , jatkaa mun matkaa. Sit yks viesti ja mä varmaan hyppäisin kalliolta jos pyydettäis.

Sit nää muut hankalat ihmissuhde kuviot ku sä haluaisit rakastaa mutta et sä pystykään. Jotain helvetin ihmeellisiä patoutumia jotka estää sua vaan heittäytymästä tilanteeseen ja ottamaan siitä kaiken irti. Sit sä koitat jotenkin sopertaa paskaa selitystä sille toiselle miks mun sydän ei vaan toimi, miksei Se rakasta just sua. Miksei Se vaan osaa.

Mua ärsyttää olla minä. Puristan kädet nyrkkiin ja tunnen kuinka kynnet painuvat ihoon aiheuttaen pienen kivun tunteen,
olen siis elossa. Yks ihminen täällä kaikkien muiden miljoonien keskellä, mut vaan vähän hukassa. Kadottaneena jotain mitä ei koskaan ehkä voi kokea uudestaan.

Read all about it.

You've spent a life time stuck in silence.

Afraid you'll say something wrong.

If no one ever hears it 

how we gonna learn your song?

Baby, we are little different.

Joskus kahden ihmisen maailmat ei vaan kohtaa.

Eri unelmat, eri tavoitteet, eri lähtökohdat.

Onko normaalia ettei edes kaduta päättää niin että lähtee jatkamaan matkaansa yksin 

ja jättää toisen ihan yksin.

Mä ite aina kiroon sitä ku joku kohtelee mua paskasti, mutta empä itekkään oo hienompi ihminen.

Joskus taas sitten ikävöin jotain ihmistä niin paljon että sattuu tai haluaisin yrittää mutta en pysty.

Se on vähän niinkuin, oot kerran särkynyt ni et uskalla ottaa sitä riskiä ja kokea sitä uudestaan,

et sua kohdellaan niinkuin oisit vaan paskanen rätti johon voi ohi mennessä pyyhkiä jalkansa.

Tai sitten, oon pari muutaman viikon taikka kuukauden aivan helvetin kiinnostunut ja 

sitten oon jo juoksemassa karkuun. 

Sitoutumiskammo. 

Parisuhde.. yh.

Ehkä joskus, mutta ei vielä tänään, eikä huomenna eikä välttämättä viikkojen eikä kuukausienkaan päästä.

"And it's so hard to say goodbye, when it comes to this."

Eikä sen päätöksen tehneelläkään osapuolella oo niin kiva olo.

I dont need ring around my finger to make me feel complete.

Ihan oikeesti jos multa kysytään, miten parisuhteessa jaksaa olla kyllästymättä, mä en osaa antaa 

vastausta.

Oon ehkä hirvee ku sanon näin , mutta musta on hauskaa pitää vaan kivaa.

Ehkä mä joskus vakiinnun ja teen lapsen tai muutaman.

Joo, niin vissiin, never happens.

Ja jos mä oikeesti joskus oon ollut tosissani jossain jutussa, ni kumminkin loppujen lopuksi,

se on menny ihan perseelleen. Se että mun tulevaisuus on etelässä ja kumminkin nykyinen olinpaikkani on 

pohjoisessa. Että koitappa sitten ees ajatella mitään parisuhdetta kun tiedät että se ero tulee jossain vaiheessa

kumminkin koska mä en parisuhteen takia luovu mun suunnitelmista.

En vaan pysty siihen että joku muu ois mun elämässä niin paljon läsnä, ahdistavaa.

En haluu sitä tunnetta että sulkeudun himaan ja makaan sängyssä koko päivän ja mietin mitä vittua

mä tein väärin, mikä mussa oli vikana, miks mä en riittänyt, miks näin tapahtu?

Loppujen lopuks jos joskus musta on johonkin vakavempaan, tarviin vierelleni vahvan persoonan,

koska hiljaisempi ihminen jäis vaan mun jalkoihin, eikä se ois oikein.

Kyllä se unelmien prinssi sieltä vielä saapuu, varmaan etanalla ratsastaen ku kestää.

"Girl i got you so high, and i know you like, oh, she doesn't mind ''