?

But if you love someone and you break up, where does the love go?

Ei katumus vaan muisto, tuskasta joka ei toistu..

Okei, vähän katumusta.
Ehkä vähän enemmänkin kuin  vähän.
Itse asiassa aika paljon..

what made you think i ever gave a fuck?

Teen saman virheen monta kertaa ollakseni varma.

 Joka kerta sitä löytää itsensä samasta pisteestä, kerta toisensa jälkeen.

 Tyhmä pää, mikset ikinä opi.. 

Tai oikeastaan sydän, pumppaisit vaan verta etkä tuottaisi näitä hirveitä

 tuntemuksia joita luulin ettei minulla enää olekkaan. 

"Sinä et välittäny hänestä.

Et halunnut vain olla yksin. tai ehkä hän

oli vain hyvä egollesi, tai ehkä hän 

sai sinun olosi paremmaksi 

kaiken pahan keskellä,

mutta sinä et välittänyt hänestä

koska sinä et tuhoa ihmisiä keistä 

sinä välität''

Kylmä ihminen, hah.

you will see

Terveisiä sinne taivaaseen.

Muistatko kun luvattiin että yritetään vielä vaikka kaikki muu ois mennyt?
Muistatko kun luvattiin pysyä vahvana viimeiseen hengenvetoon asti?

Mulla ei enää koskaan tuu tilaisuutta että voisin sanoa sulle niin paljon asioita.
Olis ollut niin paljon sanottavaa ja kerrottavaa.

Sä sait nyt sun tuskan loppumaan ja sait rauhan täältä paskasta maailmasta.

Mä Tuun aina muistamaan sut "i-di-oot-ti" <3

En ikinä unohda kuinka sä olit aina mun tukena kun kaikki muut oli lähteny. Kuinka sanoit että me vittu yritetään vielä rystyset valkoisena. Ja kun olin paskassa kierteessä ni sä nostit mut sieltä ylös, sanoit että lopeta pelkääminen ja elä.

Mulla jää sua aivan helvetin iso ikävä.
Muistoja ei kukaan voi viedä multa pois.

Tiedän että haluaisit ettei me sureta, että oot päässy parempaan paikkaan. Että sun tuska on vihdoin loppu.

"Ethän pelkää pimeää, siel on monta kynttilää, ja viimein sun matkaan, ei pääse saattajatkaan."

Lepää rauhassa ystävä.

tekemällä musta ei saa mitään parempaa

Stressaavaa, koitan pitää kynsin ja hampain kiinni kaikesta jotta saisin pidettyä 

elämääni hallinnassa, että se  pysyisi raiteillaan.

Silti tunnen vain tyhjää ja tuntuu kuin asiat lipuisivat silmieni ohi aivan räpäyksessä.

Haluaisin niin kovasti vain humalaan jotta voisin sammua ja nukkua kuin en tietäisi

tästä päivästä yhtään mitään.

Mutta ei, mä en tahdo alkaa hukuttamaan paskaa oloani alkoholiin.

Mä en tahdo että musta tulee samanlainen kuin mun vanhemmista.

Ja humalassa ollessani minulla lähtee kontrolli muutenkin helpommin käsistä.

Musta tulee samanlainen aggressiivinen sekopää kuin äidistäni.

Ja muutenkaan kun en oikein osaa tuntea katumusta teoistani.

Ja sit tää kun kaverisuhteita menee poikki ja koitat rakentaa

niitä uudestaan ja koitat rakentaa luottamuksen särkyneiden lupausten

ja tyhjien sanojen ja valheiden jälkeen.

Helpommin sanottu kuin tehty. 

Ja se kun sut on kerran jätetty niin sitä pelkää aina että se tapahtuu uudestaan.

Mä kun tahdon uskoa ihmisistä kaikkea hyvää ja nään niissä sitä mitä itse haluan niissä näkevän,

en aina sitä totuutta. 

Ja kaks oikeudenkäyntiä edessä, sieltä varmaan napsahtaa ehdonalainen mutta oma moka.

Pahoilla tytöillä  on aina hauskempaa.

Ja näin huomaan jälkeen kerran vähemmän ihanan maanisdepressivyyteni tulevan esiin.

Helpompi rikkoa kuin rakentaa.

"ja mä lupasin vaikka mitä tapahtuis ni koskaan en enää rakastu"

Se sua silmiin katsoo, kysyy mitä sulle kuuluu, eikä päästä irti, miltä susta oikeesti tuntuu..

Semmonen fiilis taas että tekis mieli jäädä vaan sängyn pohjalle makaamaan,

eikä nousta sieltä ylös. Olla piilossa vaan kaikelta, ihan rauhassa.

En tiedä miksi olen tässä tunteiden pyörremyrskyssä jälleen kerran, 

koitan keräillä ajatuksia kasaan päässäni mutta ainakun jotain vähän järkevää pilkahtaisi päähäni,

se katoaa saman tien kuin tuhka tuuleen. 

Voi kumpa omistaisin siivet. Voisin lähteä karkuun johonkin paikkaan missä voisin keräillä itseni kasaan.

Edes jotenkin. 

Ja tunteet kun rakastaa, mutta samalla vihaa aivan äärettömästi.

Puhdasta rakkauden tunnetta ei kai olekaan, mulla se viha ja katkeruus on aina niin suurta.

Tahtoisin kovasti heittäytyä vain tilanteisiin ja antaa mennä mutta ei, ei vaan onnistu.

Katson peiliin ja huudan mikä helvetti sua vaivaa?!

Oon kadottanut mun elämän tarinan päähenkilön, itseni.

Enkä mä tiedä miten mä löydän sen taas.

Jos se todellinen minä onkin oikeasti kadonnut johonkin mistä sitä en voi enää koskaan löytää.

Mitä mä sitten teen?

Niinkuin pieni lapsi joka on laitettu yksin suureen kaupunkiin,

joka ei vaan löydä kotiin. 

Ja loppujen lopuksi väsyneenä se käpertyy vain jonnekkin pieneen koloon nukkumaan

jotta tuntuisi turvalliselta. 

Jotta ei tarvisi pelätä.

Ja miten mä voin antaa kenellekään ihmiselle yhtään mitään, ystävyyttä, kaveruutta tai rakkautta

jos en itse edes tunne itseäni. Ja rakkaus ainoastaan satuttaa.

En edes kutsuisi sitä rakkaudeksi, rakkauden pitäisi olla hyvää ja kaunista,

mutta kuinka se aina elämässäni muuntuuu rumaksi ja hirveäksi? 

Enkö osaa käsitellä vaan sitä vai muutanko minä sen itse automaattisesti niin hirveäksi?

Ja koska en halua tuntea itseäni petetyksi, kerta toisensa jälkeen aina niin loppujen lopuksi käy.

Sitä aina pelkää menettävänsä niitä joita rakastaa. Ja maailmassa ei ole hirveämpää tunnetta kuin se.

Ei ole olemassa mitään prinsessasatuja mitä äiti meille pienenä kirjoista luki.

Maailma on julma ja täällä täytyy vain koittaa pärjätä. 

Catch my breath

Korkokengät, vaaleanpunainen pitkä neule , mustat legginssit, hiukset nutturalla.

Tässä mä Istun mut mä en oo oikeesti täällä. Mun ajatukset liitelee jossain omassa ihmemaassa, pois tästä todellisuudesta. Mun omassa ihme maassa missä oon nii onnellinen ja kukaan ei koskaan satuta ketään ja särkyneistä sydämistä ja petetyistä lupauksista ei oo tietoakaan.

Herättävä läpsäys vasempaan poskeen ja palautus maanpinnalle. Taas yks tappavan tylsä tiistai tässä betonineliössä.

Suhde elämä potkii päähän, jossa pyörin
niinkuin jossain helvetin oravanpyörässä.
Se on sitä joo ei emmä tiiä no katellaa.
Toisena päivänä mä lennän niin pilvissä että oikein oksettaa ja sit ne taas romahtaa ja jäljellä on romuttuneita unelmia. Ehkä mun ois pitäny tottua jo tähän. Ehkä mun pitäis olla viisas ja päästää irti , jatkaa mun matkaa. Sit yks viesti ja mä varmaan hyppäisin kalliolta jos pyydettäis.

Sit nää muut hankalat ihmissuhde kuviot ku sä haluaisit rakastaa mutta et sä pystykään. Jotain helvetin ihmeellisiä patoutumia jotka estää sua vaan heittäytymästä tilanteeseen ja ottamaan siitä kaiken irti. Sit sä koitat jotenkin sopertaa paskaa selitystä sille toiselle miks mun sydän ei vaan toimi, miksei Se rakasta just sua. Miksei Se vaan osaa.

Mua ärsyttää olla minä. Puristan kädet nyrkkiin ja tunnen kuinka kynnet painuvat ihoon aiheuttaen pienen kivun tunteen,
olen siis elossa. Yks ihminen täällä kaikkien muiden miljoonien keskellä, mut vaan vähän hukassa. Kadottaneena jotain mitä ei koskaan ehkä voi kokea uudestaan.

Read all about it.

You've spent a life time stuck in silence.

Afraid you'll say something wrong.

If no one ever hears it 

how we gonna learn your song?

Baby, we are little different.

Joskus kahden ihmisen maailmat ei vaan kohtaa.

Eri unelmat, eri tavoitteet, eri lähtökohdat.

Onko normaalia ettei edes kaduta päättää niin että lähtee jatkamaan matkaansa yksin 

ja jättää toisen ihan yksin.

Mä ite aina kiroon sitä ku joku kohtelee mua paskasti, mutta empä itekkään oo hienompi ihminen.

Joskus taas sitten ikävöin jotain ihmistä niin paljon että sattuu tai haluaisin yrittää mutta en pysty.

Se on vähän niinkuin, oot kerran särkynyt ni et uskalla ottaa sitä riskiä ja kokea sitä uudestaan,

et sua kohdellaan niinkuin oisit vaan paskanen rätti johon voi ohi mennessä pyyhkiä jalkansa.

Tai sitten, oon pari muutaman viikon taikka kuukauden aivan helvetin kiinnostunut ja 

sitten oon jo juoksemassa karkuun. 

Sitoutumiskammo. 

Parisuhde.. yh.

Ehkä joskus, mutta ei vielä tänään, eikä huomenna eikä välttämättä viikkojen eikä kuukausienkaan päästä.

"And it's so hard to say goodbye, when it comes to this."

Eikä sen päätöksen tehneelläkään osapuolella oo niin kiva olo.

I dont need ring around my finger to make me feel complete.

Ihan oikeesti jos multa kysytään, miten parisuhteessa jaksaa olla kyllästymättä, mä en osaa antaa 

vastausta.

Oon ehkä hirvee ku sanon näin , mutta musta on hauskaa pitää vaan kivaa.

Ehkä mä joskus vakiinnun ja teen lapsen tai muutaman.

Joo, niin vissiin, never happens.

Ja jos mä oikeesti joskus oon ollut tosissani jossain jutussa, ni kumminkin loppujen lopuksi,

se on menny ihan perseelleen. Se että mun tulevaisuus on etelässä ja kumminkin nykyinen olinpaikkani on 

pohjoisessa. Että koitappa sitten ees ajatella mitään parisuhdetta kun tiedät että se ero tulee jossain vaiheessa

kumminkin koska mä en parisuhteen takia luovu mun suunnitelmista.

En vaan pysty siihen että joku muu ois mun elämässä niin paljon läsnä, ahdistavaa.

En haluu sitä tunnetta että sulkeudun himaan ja makaan sängyssä koko päivän ja mietin mitä vittua

mä tein väärin, mikä mussa oli vikana, miks mä en riittänyt, miks näin tapahtu?

Loppujen lopuks jos joskus musta on johonkin vakavempaan, tarviin vierelleni vahvan persoonan,

koska hiljaisempi ihminen jäis vaan mun jalkoihin, eikä se ois oikein.

Kyllä se unelmien prinssi sieltä vielä saapuu, varmaan etanalla ratsastaen ku kestää.

"Girl i got you so high, and i know you like, oh, she doesn't mind ''

Growing up..

Mä oon miettinyt monesti miten mun romahdus syksyllä alkoi, ja oon koittanut keksiä kaikenlaisia syitä siihen mutta en saa päässäni kehiteltyä mitään järkevää aikaseksi. 

Sen mä tiedän että yks syy oli se että mä pelkäsin kasvaa isoksi.  Se että mä oisin vihdoinkin yksin,  omillani,  mut ei sekään oo niin helppoa.

Mun entisessä kämpässä mulla ei ollut sitä ongelmaa kun asuin ihan laitoksen vieressä.

Sitä huomas ku täytit 18 ja pääsit omaan kämppään ja kokonaan pois kenenkään hoivattavista että; hitto enhän mä tiedä yksin asumisesta mitään.

Mua jeesattiin sen verran että ostettiin ja koottiin yhdessä huonekalut ja kirjotettiin vuokrasopimus. 

Kyllähän mä ruokaa osasin tehdä,  pestä pyykit ja pitää kämppää kunnossa. 

Raha-asiat meni ihan vinksin vonksin. Ku tosiaan mun on ees unelmissa turha kuvitellakkaa että iskä tai äiskä maksais jotain.

Siinä vaiheessa iskee se paniikki ku ainoot miltä saat apua on pitkien matkojen päässä.

Kun ei oo yhtään sukulaisia siinä lähellä.

Mutta kaikkeen oppii,  loppujen lopuksi sitä osaa kaikki kuin vettä valaen. Siihen tottuu että sulla on siellä paikkakunnalla vaan ne kaverit, ei semmoista tukiverkostoo niinku yleensä. Sie yksin, ei muita.

P.s. multa pitäis ottaa kaikki elektroniset vempaimet pois näin aamu yöstä,  kun tulee aina aivan ihme tekstiä. Tossa yks päivä avauduin aamuyöstä humalassa tutulle ja oon varmaan päästänyt mun suusta niitä mun kauniita kännisiä juttuja joita itsekkään en aamulla ymmärrä- taikka muista. 

Fighting with myself.

Oon huomannut,  nykyään teen töitä päivät,  juoksen lenkillä,  syön niin sitä jaksaa paljon paremmin.

Enkä tajua enää yhtään tota mun entistä pakkomiellettä olla laiha.  Laihduttamalla vartalosta ei voi saada kaunista. Eli suunnitelma " en syö ku omenan päivässä,  kulutan vaan mun persettä himassa ja dokaan. "

Mun ajatus on nykyään se,  et sen eteen pitää tehdä töitä. Mä juoksen lenkillä, käyn salilla,  syön terveellisesti. 

Ja mikä parasta,  mun ei tarvii stressata siitä että mitä mä nyt pistän suuhuni ja voiks tän syödä ja noniin nyt ne pakotti mut syömään ni meenpäs oksentamaan. 

Ja mitä mä sain sillon siitä sairaalloisesta laihdutuksesta; mun hampaita jouduttiin korjaamaan koska oksentaminen oli kuluttanut niitä, mun kurkussa on pieni reikä oksentamisen takia,  syömällä ulostuslääkkeitä suolisto menee ihan hajalle, mun luut haurastu, mulla ei kasvanut kunnolla ripset eikä hiukset,  mun sydän päätti reistailla ja oli rytmihäiriöitä,  koulussa olin voimaton ja nukuin koko ajan,  pyörtyilin. 

Ja kaikki tää, niiden helvetin kauneusihanteiden takia.
"Mä oon oksettava ku oon lihava" -et sä ole.

"Ku mä en kelpaa kellekkään jos mulla on vähän liikaa ympärillä. " Mitä hittoo,  kyllä kelpaat.

Monien monien vuosien taistelussa anoreksiaa vastaan musta alkaa pikkuhiljaa yhä selvemmin tulemaan se voittaja.

my lucky strike

Jotenki tosi outo olo.

Mulla ei siitä asti ku muutin lappiin oo ollu mitään masentavia ajatuksia ollenkaan.
Eikä hetkeen sitä ennenkään.
Ehkä tää olo alkaa helpottamaan ku pääsin pois ja sain päiviini vähän rytmiä.

Entä jos ne tulee takaisin kun muutan takaisin?

En kyllä usko.

Tää oli just sitä mitä mä tarvitsin.

 Näiden viikkojen aikana mä oon jaksanut juosta lenkillä, käydä salilla, tehdä töitä..

Yks asia mikä silti kusee; parisuhteet.

Oon just sellainen ihminen joka tuntee sykähdyttävän ensihuuman joka sitten katoaa kun
mr. ahdistus saapuu paikalle. Oon vähän niinkuin jalka oven välissä juoksemassa karkuun jo.
Eikä se millään tapaa ole toisen vika.

Sit mä vaihtelen niitä ku jotain sukkia.

Mulla on mun elämässä niin paljon omia suunnitelmia joihin mä en saa oikein vaan parisuhdetta tungettua.

Oon koittanut pyöritellä ajatuksia ympäriämpäri, mutta en oo saanut mihinkään mitään järkevää ratkaisua.

Ehkä joskus, mutta ei nyt.

Nyt lapissa, kohta 500km päässä, kesällä Helsingissä tai jossain muualla etelässä töissä.

Ja okei oon aika piikittelevä ja ihmeen riidanhaluinen, koska musta tuntuu että mun vapautta uhataan.

En osaa oikein sopeutua parisuhteen 'raameihin'.

Niinkuin kerran olin yötä erään miehen luona (what a slut) sen tyyliin ensimmäinen kysymys oli kun päästiin

sen luo ; haluisitsä

joskus lapsia? - Niin tota, me tavattiin illalla ja sä kysyt tollasta.

Jotenki mä oon aina valinnut kaikki rentut ja narkkarit mun poikaystäviksi koska niissä on jotain ''tuttua'' mun

entisestä elämästä.

Tällä kertaa jäis kyllä välistä. Paluuta entiseen en ottais vaikka saisin miljoonia euroja.

Menestyvät, aikuiset, määrätietoiset äijät, ne et ne tietää mitä ne oikeesti haluu tehdä elämälläään,

 siin on jotai järkee. Intti käytynä, koulutus, työpaikka.

Oma asunto. Ei mitään teinejä jotka hengaa vielä vanhempien nurkissa. Ja joo, onhan niitä ns. ''aikuisia''

ammattiopistoikäisiä poikia joilla ei oo töitä ja sen takii omaa kämppää ku ne opiskelee. Mut ne on vielä niin

kahlittuja siihen elämään. (en yleistä tällä kaikkia opiskelevia, tosin 40 vuotiaatkin voivat opiskella,

ymmärtäkää pointti hoxhox)  Ei ne voi tehdä mitä ne haluaa tai muuttaa toiselle paikkakunnalle työn perässä

esimerkiksi tosta noin vaan. Ja harva just valmistunutkaan on tollaseen vielä valmis. Hirveetä selitystä..

Ootteko koskaan miettiny mitä oikeesti haluatte tehdä? Haluuttekste viettää sitä biletysteini ''vitut koulusta''

-elämää

kuinka pitkään ja millon oikeesti aikuistua? Alkaa miettimään uraa, tavoitteita, sitä mitä sä oikeesti haluut olla.''

Mitä te haluutte kun valmistutte? Onkse paperi siinä kädessä se ainoo minkä haluutte? Et ''no ompahan tää

nyt sit käytynä'' Haluuttekste

oikeesti joskus tehdä jotain elämällänne? Se on kaikista kallein lahja mikä sulle on ikinä annettu, älkää

pilatko sitä. Koska te pystytte mihin vaan.

Haluutteko viettää

koko elämänne jossain siwan kassalla paskapalkalla sen takii ku esimerkiksi poikaystävä sattuu olemaan

samalla paikka kunnalla ja ette voi hetkeekään olla siitä erossa? Tai sen takii koska kaikki kaverit asuu

siellä ja ''en mä tunne sielt toisest paikast ketään.'' Vai haluutteko oikeesti tehdä sitä mistä te haaveileitte?

Toinen asia mitä mä arvostan on äitinä oleminen, jotku haluu valita sen kaiken muun edelle. Ei sekään oo

väärin.

Kaikki on mahdollista kun vain jaksaa yrittää. Ja sieltä pohjalta pääsee ylös, jos on tahdon voimaa.

Xoxo- Innamariee

Everyone knows bad girls have more fun.

Aloin miettimään kaikkia vanhoja aikoja ja yks ihminen siinä 

vaiheessa pulpahtaa esiin kaikista voimakkaimmin.

Mun pieni höpö Marska. 

Joskus ala-asteella me ei niinkään liikuttu mitenkään yhdessä,

samalla luokalla oltiin neljännestä luokasta ylöspäin.

Yläkoulussa kun saadettiin tietää että ollaan samalla luokalla 

niin me alettiin liikkumaan yhdessä... Siitä se kaikki sitten lähti

Sitten tuli kolmas pyörä ja sodittiin kaikki keskenään 

vähän väliä. Mutta jos jotain pahaa niin jotain hyvääkin. Meillä meni välit vähän pidemmäksi aikaa

kunnes tajuttiin että se kolmas osapuoli on tässä se ketä

ei kuulu joukkoon... sitte me istuttiinki jo sovittelussa. 

"This is your friend? Bitch please, she is my sister."

Seiskaluokalla muistan ku mä olin hiljanen ja en oikein uskaltanut sanoa

kenellekkään vastaan mihinkään, tää ihminen oli se joka mua puolusti

kun kaikki muut oli ihan turvat kiinni.

Mulla pyörii tosi paljon tällä hetkellä kaikkia muistoja mielessä 

ja taisimpa purskahtaa itkuunkin. Tajusin kuinka

vähän nykyään nähdään, kuinka paljon kaikkia muistoja vois tulla lisää.

"baby, ooh............."

Me ollaan yhdessä varmaan kompastuttu joka helvetin kiveen mikä 

tässä matkalla on tullu vastaan. Silti jompikumpi jaksaa aina 

nostaa toisen ylös. Tiedättekö mitä on aito ystävyys?

Se on kultaakin kalliimpaa. 

Ja tää ihminen on aivan helvetin vahva ihminen.

Enkä osaisi kuvitella elämääni ilman näin mahtavaa, sekoa, yksinkertaisesti parasta ystävää.

Keep living, we need you..

Tää koko päivä on menny ihan vitun  perseelleen.

Aamulla puhelimella ois saanu nakata vesilintua, työhaastattelut kesäksi ois tässä kuussa 

enkä mä millään pääse sinne.

Ja kaiken lisäksi, mulle aivan helvetin tärkeä ihminen oli ottanut yliannostuksen

lääkkeitä.  Oon aivan helvetin onnellinen että se on nyt kunnossa.

Jos se ois lähtenyt täältä, mä olisin mennyt perässä.

En osais käsitellä sitä menetystä. 

Mun muutamat kaverit on vuosien varrella päättänyt omat elämänsä,

sitä tuskaa ei vaan pysty käsittelemään. 

Mä en tiiä miksi mutta tässä tapauksessa jotenkin syytin itseäni.

Jos mä en olis täällä aivan helvetin kaukana,

ehkä sitä ei ois tapahtunut.

Me oltais vietetty iltaa, siideriä juoden, hihittäen jotain omaa ja kynsiä laittaen.

Mä en osaa edes laskea kaikkea mihin tilanteisiin me ollaan aina onnistuttu yhdessä

itsemme tunkemaan. Aina kun mä muistelen kaikkea, mulla vääntäytyy sellainen

typerä hymy kasvoille. 

Ja nyt, pitäis pikkuhiljaa alkaa hinaamaan perse työpaikalle,

ajatus tuntuu tällä hetkellä jotenkin tosi vastenmieliseltä

todennäköisesti räjähdän jollekkin vielä illan/yön aikana.

Hola..

- Innamarie

So shame on me now.

Aloin miettimään kaikille varmaan varsin tuttua asiaa,

jos naisella on vilkas seksielämä niin se on huora?

Ja mies on niin helvetin kova pelimies?

Mun mielestä kaikki nää ihmiset sais miettiä huora-sanan tarkoituksen uudestaan.

Mutta myös sekin, jos nainen pettää, yleisimmin miehet antaa sen anteeksi ja naisen kaverit surkuttelee vieressä ''no kyllä mä ymmärrän miksi sä teit niin''

mutta sit ku mies pettää niin se on aivan hirveä kusipäämulkkusika?

Miesten seurassa  olen kuullut monta kertaa kuinka joku nainen on ''jakorasia'' 

ja kuinka he eivät ikinä voisi mennä hänen kanssa sänkyyn.

Monessakohan naisessa se teidän mela on käynyt?

Mun mielestä jokaisella on oikeus sellaiseen seksielämään kuin itse tykkää,

ilman leimautumista huoraksi, jakorasiaksi, lutkaksi, jne..

Jos sä nyt haluut baarista raahata jonku muijan tai jätkän himaas ni onks siinä jotain maailmaa kaatavaa

että pitää supista heti tämän ihmisen nähdessään tai leimata se jollain vitun älyttömillä nimityksillä?

Joo, en itse pane tuolla viikonloppuna 20 erijätkää että joku moraali sentään mutta,

mikä kukaan on tuomitsemaan toisen elämää.

You're probably naked under all those clothes, you slut

Sit nää hirveet ulkonäkökriteerit.

Jos sä haluut nyt pitää jotain paitaa mikä on vähän avonaisempi ni onko siinä jotain väärää?

Ei se nyt automaattisesti sitä tarkoita että sun vaatteiden takia viet sänkyys kenet vaan.

Kai sitä saa pukeutua niin, että tuntee itsensä viehättäväksi.

Suurin syy, miksi ihmiset ei uskalla pukea niitä vaatteita mitä tykkää

on se, kun ne pelkää mitä muut ajattelee. 

Sitä leimautumista, kiusatuks tulemista.

Jos joku pikkupirkko tuolla kaupungilla kattoo sua kieroon jos sulla on turkoosit silkkipöksyt jalassa,

anna sen kattoo, sä oot ainakin ainutlaatuinen.

you dont need to be size 0 to be beautiful!

i didn't chance, i grew up, you should try it sometimes

Sit se ku laitat hiustenpidennyksiä, tekokynsiä, tekorusketusta, ripsiä jne, ni oot feikki.

ja sitä niin hauskaa läppää ''hei onks sut valmistettu kiinas?!?!?!?''

Kai sitä saa näyttää perkele vaikka zombilta jos itteä kiinnostaa. 

You should feel special, you're all beautiful. 

I know who i am

I know who i've been

I know who i'll be

So go ahead, judge me

i dont care

Oot myös yks niistä ihmisistä, jotka on vaikuttanu mun elämään niin paljon. Oot se, joka pitää mua pystyssä, vaikka tiiän ettei sullakaa aina oo niin helppoa. En tiedä mitä tekisin ilman sua. Et pysty välttämättä edes käsittämää kuinka paljon mulle merkitset ja kuinka tärkee mulle oot. Enkä varmaan ikinä pysty sulle todistamaan tai näyttämään sulle sitä. Mutta tärkeintä on että tiiät sen.
Terveisin Milla-Marianna Nordström

It's your life, do what you want. Life is fucked anyway

Yhtäkkiä tänä aamuna mua alko vaan vituttamaan kaikki ihmiset. 

En tiedä johtuneeko tämä vähäisistä yöunistani kun fiksuna tyttönä unohdin unilääkkeeni kotiini.

Saako tässä maailmassa nykyään kiitosta mistään? Asiakkailta nyt tietenkin joka päivä mut ne kuuluu hyviin käytöstapoihin. Tarkoitan sellaista oikeeta.

Viikon alussa hommasin mutsille taksin ja yöpaikan että se pääsee helvettiin sen hullun miehen luota. 

Loppujen lopuksi tästäki sain vaan helvetisti paskaa niskaan ku mulle sanottiin '' anna mun hoitaa mun omat asiat.'' OK. No mitä helvettiä sitten mulle soitellaan yöllä itku kurkussa ja pyydetään apua.

and im just trying to tell you; dont make the same mistakes.

"Kiittämättömyys on maailman palkka"- Joo, vissiin. Helvetti en auta enää ketään ku kaikesta näköjään saa vaan paskaa niskaansa eikä mikään kelpaa. Sit katkotaan välejä tai muuta ihme kuraa.Koitan kertoo mitä niitten maailmassa oikeesti tapahtuu niitten pilvilinna-kulissin alla ja ni saa muutaku syyttelyitä. Ohhoh. Jatkais nukkumista. Sori sekavasta teiniangstidraama-purkautumisesta. 

It's kinda fucked up, isn't it?

How all of a sudden , someone just wakes up and decides to never talk to you again.¨

No reason.

No explanation.

No words said.

They just leave you hanging like you never meant shit to them,

and what hurts the most

is how they made it look so easy.