Eilen mä vaan itkin koko päivän. Mä en halunnut vastata kenellekkään puhelimeen enkä pitää yhteyttä keneenkään. Mä vaan halusin olla yksin ja miettiä asioita. Tanja sai illalla mut onneks paremmalle tuulelle ja lähdin sen matkaan. Se tyttö on vähän niinku enkeli joka ilmesty yhtäkkii mun elämään, se sai mut tajuamaan et ei kenenkään tarvi olla yksin.
"Paine kasvaa koko ajan kovemmaksi, kestänkö sen mikä multa vaaditaan.."
Tänään mä sain aikaseks potkittuu itteeni järkee sen verran et sain asioita hoidetuks. Kävin puhuu kevennetystä opintosuunnitelmasta, jotta saisin mun kurssit suoritettua niin että tää kaikki paine ei kasvais liian isoks. Mä soitin myös lääkäriin ja ne lähettää mulle sieltä ajan niin nopeesti ku ne pystyy. Ehkä sit mä jaksaisin alkaa pikkuhiljaa miettii asioita enemmän positiivisesti.
Ehkä kaikki vielä järjestyy, ehkä musta tulee vielä sisäisesti onnellinen ihminen.
 |
| im smiling, but inside im dying. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti