We've got a lot to learn.

Mä kuulen useesti kuinka ympäri kyliä puhutaan mun asioista, jauhetaan siitä millainen olen, puhutaan mun menneisyydestä. 

Ala-asteella mä olin erityisluokassa muutaman vuoden mun keskittymisvaikeuksien sekä raivokohtauksien takia. Mä suutuin ihan pienistä asioista ja saatoin heitellä tuoleja ja pulpetteja ympäri luokkaa. Mua kiikutettiin kallonkutistajalta toiselle että mikäs tässä lapsessa on vikana. Ei mussa ollu mikään vikana, tempperamenttisyys kuulu mun luonteeseen mutta se raivo oli sitä pahaa oloa sisällä jota mä en osannut muulla tavoin purkaa ulos.

Yläasteella ollessani 7.luokalla mä olin oikeestaan aika ujo, muutama ylemmän luokan tyttö huuteli ja haukkui mua koulussa monesti jostain aivan järjettömän tyhmästä asiasta, mun syömishäiriön takia.

Mä olin vaan ihan hiljaa ja kuuntelin.

Loppujen lopuks mun pää ei enää kestäny sitä paskaa ja räjähdin, sit perästä kuulu; '' hei toihan on hullu, ihan niinku sen vanhemmatkin."

Hullu? Ehkä teidän kannattais kerrata sen sanan merkitys uudestaan.

Ja hassua sinänsä, koska kukaan meidän koulusta ei tuntenut mun vanhempia, ei kukaan.

Mä olin aina kavereiden vanhempien silmissä se kapinallinen ja huonosti käyttäytyvä tyttö jonka seurassa niiden lapset ei saaneet liikkua.

Ja yllättävän monesti mut tahrittiin  tohon maineeseen vain sen takia koska asuin laitoksessa, ei se laitos nuorista tee niitä pahoja ihmisiä, ne pahat asiat mitä tapahtuu, ne tekee.

Joo, mä en ollu mikään kiiltokuvatyttö, mä olin se joka sylki niiden päälle.
Mä olin se joka haistatti vitut koko maailmalle, purkaakseni omaa pahaa oloa.
Jokainen käsittelee omaa masennustaan eri tavalla, mä koitin paeta sitä kapinoimalla ja ryyppäämällä ja vetämällä kamaa.
Mut ei se mihinkään auttanut, ne demonit mun pään sisällä ei kadonnut mihinkään.

Jokainen meistä tekee virheitä, silti mua vainoaa aina se maine jonka mä oon omalla käytökselläni aikoinani aiheuttanut.

Tapellut pitkin katuja, haistattanut vittua jokaiselle ihmiselle kenen naama ei mua jostain syystä miellyttänyt.

Joo, onhan se hienoa että osaat puolustaa itseäs tuolla kaduilla, mutta entäpä sitten kun istut oikeudessa sen takia ku päätit hakata toisen ihmisen? 

Se ei oo kovin hienoa.

Mä en oo paras puhumaan tappeluihin ajautumisesta ja ihmisten lyömisestä, en todellakaan. Mutta omista vääristä valinnoista voi viisastua.

Mä vaan oon mikä oon. Mut mä sain järkee päähän ja en enää sotkeennu joka helvetin tappeluun mikä tuolla öisin järjestetään. 

En voi suinkaan sanoa että musta ois tullut isin kiltti pikku prinsessa, joskus kun hermot loppuu niin sit ne loppuu..