Stressaavaa, koitan pitää kynsin ja hampain kiinni kaikesta jotta saisin pidettyä
elämääni hallinnassa, että se pysyisi raiteillaan.
Silti tunnen vain tyhjää ja tuntuu kuin asiat lipuisivat silmieni ohi aivan räpäyksessä.
Haluaisin niin kovasti vain humalaan jotta voisin sammua ja nukkua kuin en tietäisi
tästä päivästä yhtään mitään.
Mutta ei, mä en tahdo alkaa hukuttamaan paskaa oloani alkoholiin.
Mä en tahdo että musta tulee samanlainen kuin mun vanhemmista.
Ja humalassa ollessani minulla lähtee kontrolli muutenkin helpommin käsistä.
Musta tulee samanlainen aggressiivinen sekopää kuin äidistäni.
Ja muutenkaan kun en oikein osaa tuntea katumusta teoistani.
Ja sit tää kun kaverisuhteita menee poikki ja koitat rakentaa
niitä uudestaan ja koitat rakentaa luottamuksen särkyneiden lupausten
ja tyhjien sanojen ja valheiden jälkeen.
Helpommin sanottu kuin tehty.
Ja se kun sut on kerran jätetty niin sitä pelkää aina että se tapahtuu uudestaan.
Mä kun tahdon uskoa ihmisistä kaikkea hyvää ja nään niissä sitä mitä itse haluan niissä näkevän,
en aina sitä totuutta.
Ja kaks oikeudenkäyntiä edessä, sieltä varmaan napsahtaa ehdonalainen mutta oma moka.
Pahoilla tytöillä on aina hauskempaa.
Ja näin huomaan jälkeen kerran vähemmän ihanan maanisdepressivyyteni tulevan esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti