Tässä mä Istun mut mä en oo oikeesti täällä. Mun ajatukset liitelee jossain omassa ihmemaassa, pois tästä todellisuudesta. Mun omassa ihme maassa missä oon nii onnellinen ja kukaan ei koskaan satuta ketään ja särkyneistä sydämistä ja petetyistä lupauksista ei oo tietoakaan.
Herättävä läpsäys vasempaan poskeen ja palautus maanpinnalle. Taas yks tappavan tylsä tiistai tässä betonineliössä.
Suhde elämä potkii päähän, jossa pyörin
niinkuin jossain helvetin oravanpyörässä.
Se on sitä joo ei emmä tiiä no katellaa.
Toisena päivänä mä lennän niin pilvissä että oikein oksettaa ja sit ne taas romahtaa ja jäljellä on romuttuneita unelmia. Ehkä mun ois pitäny tottua jo tähän. Ehkä mun pitäis olla viisas ja päästää irti , jatkaa mun matkaa. Sit yks viesti ja mä varmaan hyppäisin kalliolta jos pyydettäis.
Sit nää muut hankalat ihmissuhde kuviot ku sä haluaisit rakastaa mutta et sä pystykään. Jotain helvetin ihmeellisiä patoutumia jotka estää sua vaan heittäytymästä tilanteeseen ja ottamaan siitä kaiken irti. Sit sä koitat jotenkin sopertaa paskaa selitystä sille toiselle miks mun sydän ei vaan toimi, miksei Se rakasta just sua. Miksei Se vaan osaa.
Mua ärsyttää olla minä. Puristan kädet nyrkkiin ja tunnen kuinka kynnet painuvat ihoon aiheuttaen pienen kivun tunteen,
olen siis elossa. Yks ihminen täällä kaikkien muiden miljoonien keskellä, mut vaan vähän hukassa. Kadottaneena jotain mitä ei koskaan ehkä voi kokea uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti