Mä en tahdo sun lähtevän.
Älä jätä mua yksin.
Anna mä kannan sun kaiken tuskan, sä et oo yksin."
Musta tuntuu jotenkin pahalta olla erään ihmisen tukena aina kun hänellä on vaikeaa, mutta sitten kun mulla on hätä, se ihminen häviää johonkin. Eilen yöllä soitettiin taas että hän oli joutunut sairaalaan ja mä murskauduin pieniksi pirstaleiksi sisältä. Tänään mä vaan itkin ja itkin, taas, kun mä en halua että se ihminen lähtee. Mun elämä hajoais, sit mun sielu ois täysin ontto ja kylmä. Vaikka tää ihminen on mitä on, rakastan sitä enemmän kuin koskaan ketään ja se rakkaus ei koskaan katoa..
Mä en oikeen osaa edes rakastaa. Mä en osaa sanoa kenellekkään rakastavani häntä. Monta kertaa olisin halunnut huutaa sen ulos mutta ne sanat ei pääse vaan ulos.
Aina kun olen alkanut kiintyä ihmiseen, mua on alkanut ahdistaa. Koska mua pelottaa et sit mut aina hylätään, helpompi jättää kun tulla jätetyksi, koska se jättämisen tunne sattuu muhun niin helvetisti. Saan aina miettiä uudelleen ja uudelleen, mikä mussa on vikana?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti