Mulla ei siitä asti ku muutin lappiin oo ollu mitään masentavia ajatuksia ollenkaan.
Eikä hetkeen sitä ennenkään.
Ehkä tää olo alkaa helpottamaan ku pääsin pois ja sain päiviini vähän rytmiä.
Entä jos ne tulee takaisin kun muutan takaisin?
En kyllä usko.
Tää oli just sitä mitä mä tarvitsin.
Näiden viikkojen aikana mä oon jaksanut juosta lenkillä, käydä salilla, tehdä töitä..
Yks asia mikä silti kusee; parisuhteet.
Oon just sellainen ihminen joka tuntee sykähdyttävän ensihuuman joka sitten katoaa kun
mr. ahdistus saapuu paikalle. Oon vähän niinkuin jalka oven välissä juoksemassa karkuun jo.
Eikä se millään tapaa ole toisen vika.
Sit mä vaihtelen niitä ku jotain sukkia.
Mulla on mun elämässä niin paljon omia suunnitelmia joihin mä en saa oikein vaan parisuhdetta tungettua.
Oon koittanut pyöritellä ajatuksia ympäriämpäri, mutta en oo saanut mihinkään mitään järkevää ratkaisua.
Ehkä joskus, mutta ei nyt.
Nyt lapissa, kohta 500km päässä, kesällä Helsingissä tai jossain muualla etelässä töissä.
Ja okei oon aika piikittelevä ja ihmeen riidanhaluinen, koska musta tuntuu että mun vapautta uhataan.
En osaa oikein sopeutua parisuhteen 'raameihin'.
Niinkuin kerran olin yötä erään miehen luona (what a slut) sen tyyliin ensimmäinen kysymys oli kun päästiin
sen luo ; haluisitsä
joskus lapsia? - Niin tota, me tavattiin illalla ja sä kysyt tollasta.
Jotenki mä oon aina valinnut kaikki rentut ja narkkarit mun poikaystäviksi koska niissä on jotain ''tuttua'' mun
entisestä elämästä.
Tällä kertaa jäis kyllä välistä. Paluuta entiseen en ottais vaikka saisin miljoonia euroja.
Menestyvät, aikuiset, määrätietoiset äijät, ne et ne tietää mitä ne oikeesti haluu tehdä elämälläään,
siin on jotai järkee. Intti käytynä, koulutus, työpaikka.
Oma asunto. Ei mitään teinejä jotka hengaa vielä vanhempien nurkissa. Ja joo, onhan niitä ns. ''aikuisia''
ammattiopistoikäisiä poikia joilla ei oo töitä ja sen takii omaa kämppää ku ne opiskelee. Mut ne on vielä niin
kahlittuja siihen elämään. (en yleistä tällä kaikkia opiskelevia, tosin 40 vuotiaatkin voivat opiskella,
ymmärtäkää pointti hoxhox) Ei ne voi tehdä mitä ne haluaa tai muuttaa toiselle paikkakunnalle työn perässä
esimerkiksi tosta noin vaan. Ja harva just valmistunutkaan on tollaseen vielä valmis. Hirveetä selitystä..
Ootteko koskaan miettiny mitä oikeesti haluatte tehdä? Haluuttekste viettää sitä biletysteini ''vitut koulusta''
-elämää
kuinka pitkään ja millon oikeesti aikuistua? Alkaa miettimään uraa, tavoitteita, sitä mitä sä oikeesti haluut olla.''
Mitä te haluutte kun valmistutte? Onkse paperi siinä kädessä se ainoo minkä haluutte? Et ''no ompahan tää
nyt sit käytynä'' Haluuttekste
oikeesti joskus tehdä jotain elämällänne? Se on kaikista kallein lahja mikä sulle on ikinä annettu, älkää
pilatko sitä. Koska te pystytte mihin vaan.
Haluutteko viettää
koko elämänne jossain siwan kassalla paskapalkalla sen takii ku esimerkiksi poikaystävä sattuu olemaan
samalla paikka kunnalla ja ette voi hetkeekään olla siitä erossa? Tai sen takii koska kaikki kaverit asuu
siellä ja ''en mä tunne sielt toisest paikast ketään.'' Vai haluutteko oikeesti tehdä sitä mistä te haaveileitte?
Toinen asia mitä mä arvostan on äitinä oleminen, jotku haluu valita sen kaiken muun edelle. Ei sekään oo
väärin.
Kaikki on mahdollista kun vain jaksaa yrittää. Ja sieltä pohjalta pääsee ylös, jos on tahdon voimaa.
Xoxo- Innamariee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti